Tuhannet naiset ovat löytäneet itsensä Inge Löökin huimista mummokorteista, jotka ovat syntyneet
ikuisen ystävyyden kunniaksi. Niissä eletään tätä hetkeä, nyt.
Ingelle itselleen hetkeen uskaltautuminen on vahva henkinen kokemus, joka vaatii vielä hiomista.
Mutta viesti on mennyt perille. Naisten huumorin- ja elämäntaju on herkempi kuin kukaan osasi arvata.

Graafikko Inge Löök, 56, totisesti elää niin kuin opettaa. Hänen piirroksensa ovat kuvia omasta elämästä. Talvella hänen voi nähdä kiitävän ystävänsä Inkun kanssa potkukelkalla merenlahtea päivänvarjo purjeena tai laskettelevan tuntikausia peffamäessä. Kesällä on vuorossa autuas hattaran syönti tai vaikkapa lasillinen viiniä puun oksalla. Mieluiten jotakin suunnittelematonta, hetken hurmaa.

Tämä ei tarkoita, etteikö hän ottaisi elämää hyvin vakavasti. 

Fifi ja Alli

Parhaiten Inge Löök tuntee tyttöjen maailman, sen missä kuljetaan käsikynkkää parhaan ystävän kanssa ja tehdään kaikki yhdessä. Ja kikatetaan.
-Kikatus on hirveän tärkeää – sellainen hillitön nauru, joka tuntuu vatsan pohjassa asti, Inge sanoo.

Hänellä itsellään on kaksi sisarta ja veli, isä kuoli Ingen ollessa kolmen kuukauden ikäinen. Lapsuusmuistot ovat hyviä, vaikka perhe kiersi kaksi vuotta ilman omaa asuntoa paikasta toiseen. Kahdeksanvuotiaalle siinä oli niin paljon miettimistä, että joskus koululaukku unohtui bussipysäkille.

-Seitsemän ensimmäistä vuottani asuin Lauttasaaressa talossa, jossa oli yli sata lasta, tarpeeksi väkeä mihin tahansa joukkuepeliin. Yläkerrassa asuivat pelottavat sisarukset Fifi Ja Alli, toinen nutturapäinen, toinen hapsottavatukkainen. Visuaalisesti he ovat mummopiirrosteni esikuvia.

-Fifi ja Alli pitivät meidän sisarusparvesta, koska me olimme isättöminä aina vähän varuillamme. Äiti halusi, että olemme puhtaita, kohteliaita ja kunnolla. 

-Mutta koulunkäynti! Inge nauraa. –Siinä ei todellakaan ollut mitään kunnollista. Minä pelkästään pelleilin, läksyjä en lukenut kuin muutaman kerran hädissäni aamun ruuhkabussissa. 

Ingen suosikkilukemistoa oli Helsingin puhelinluettelo, josta löytyi tuleva taiteilijanimi. 
-Parhaan kaverini isällä oli työn puolesta ilmaiset kotipuhelut. Huvittelimme soittelemalla hassuille nimille. Kerran löysin yököttävän näköisen nimen Löök. Inhosin sipulia ja päätin, että Inge Löök sopisi oivallisesti. 

Piirtäjä ja puutarhuri

Ylioppilas hänestä kuitenkin tuli.
-Vasta surkea todistus kädessäni heräsin. Koulussa olin vain piirtänyt, mutta en ymmärtänyt, mitä sillä taidolla voi tehdä. Näen yhä painajaisia tästä ajasta. Päädyin Taideteollisen korkeakoulun iltalinjalle, mutta vuoden kuluttua olin varma, että olin väärässä paikassa. Muut olivat niin valmiita ja politiikastaan varmoja.

-Päätin, että puutarha on henkinen kotini. Koskaan en ole ollut niin tarmokas kuin soitellessani joka päivä Överbyn puutarhurikouluun saadakseni opiskelupaikan. Koulun jälkeen viljelin kukkia kauppapuutarhassa 5-6 vuotta. Jossakin vaiheessa entinen koulutoveri soitti ja pyysi piirroksia lehteen. Siitä palasi into saattaa loppuun opiskelut Taideteollisessa.

Piirrustustöitä tuli yhä enemmän - oppikirja- ja lehtikuvituksia, kortteja, kalentereita - ja lopulta Inge Löök päätti 1979 kokeilla eläisikö vapaana taiteilijana.  Kun hän kymmenen vuotta sitten päätyi nykyiseen kotikuntaansa Pernajaan, takana oli parikymmentä vuotta kestänyt avoliitto. Hän tunsi seisovansa liikenneympyrässä, josta lähti teitä joka suuntaan.

-Tuntui, että nyt minulla on koko maailma, kunhan päätän, mitä sillä haluan tehdä! Asuisinko talven laivassa lämpimissä maissa, muuttaisinko kerrostaloon ja kävisin teatterissa vai haluaisinko pienen palan maata? 

Ajatus maalla asumisesta voitti, ja lopulta toiveita oli vain kolme: bussipysäkki, katuvalot ja meri.
 

Inge ja Inkku

Ingen talosta tulee mieleen vanha satu pikku pikku muijasta, joka asui pikku pikku talossaan pikku pikku kylässä – paitsi että Inge ei koskaan astelisi pikku pikku torille ostamaan pikku pikku luuta keittääkseen pikku pikku keiton. Hän on ehdoton kasvissyöjä, joka epäilee jopa oikeuttaan puuttua luonnon kiertokulkuun nokkosen siemeniä keräämällä. 

Talo on vanha venäläinen vartiotupa, joka on siirretty rannasta kuivalle maalle. Tilaa on neljäkymmentä neliötä. On tehtävä valintoja, mutta valinnat ovat luovuutta. Kesällä avaran pihan omenanvehreydessä voi ihailla villiytymisen ja tarkkaan harkittujen esteettisten yksityiskohtien suloista sekamelskaa.

Talon saunamökkiin muutti Inkku, johon Inge oli tutustunut kukkia viljellessään. Hän on ateneumin käynyt ammattilainen, joka kulkee rohkeasti omia teitään. Heitä yhdistää samanlainen maailmankäsitys, he ovat kaksi erakkoa symbioosissa. Kumpikaan ei ole lähtenyt urataisteluun kohti kirkkainta mitalia; päivän saldo voi olla ilo väreistä. 

-Inkku on kuvia kumartamaton rämäpää, joka on avannut minun pelokkaampia ajatusmaailmojani. On ollut mukava oppia, että kukin taaplaa tyylillään; että ihmisellä voi olla hieno elämä, vaikka ei teekään kuten muut, Inge sanoo.

Naiset ovat kaksin rakentaneet uskomattoman huvimajan, liiterin ja ”muutamia muita pömpeleitä”.
-Rakennustyössä on ollut pakko oppia pikkuisen kunnollisuuttakin. Minusta muutaman millin vinous on pikanttia, mutta Inkku uskoo vatupassiin.

Isoa iloa pienestä 

Mummopiirrokset ovat Pernajan kauden yksinkertaisen elämän jalosteita.  Ne on alun perin tarkoitettu ystävänpäiväkorteiksi, ikuisen ystävyyden ylistykseksi. 

-Ihmiselämän huippuhetket eivät ole suurista puitteista kiinni, sillä ne tulevat pään sisältä. Ne ovat elämisen iloa. Synnyin tyhjin käsin, kuolen tyhjin käsin, koen elämäni parhaat asiat tyhjin käsin, Inge muistuttaa.    

-Toivoisin, että ihmiset pysähtyisivät välillä, eivätkä kiiruhtaisi päätä pahkaa projektista toiseen. Että he osaisivat olla tyytyväisiä siihen, mitä ovat saaneet aikaiseksi. Minusta elämän pyhiin totuuksiin kuuluu eläminen tässä hetkessä. Taistelen itse kaiken aikaa muistaakseni hetken arvon.

-Arjen ihmeiden tunnistaminen vaatii näkökulman muutosta,  ne ovat paljon tärkeämpiä kuin numeroilla mitattava materia. Numerot vainoavat meitä kaikkialla, kellotaulusta lähtien. Minulla on kaipuu yhä yksinkertaisempaan, kohti oleellista, kohti elämäni ydintä.

Ingeä viehättää vaatimattomuus. Oikeastaan hän olisi kiinnostunut luostarielämästä ilman uskontoa, sillä uskonto tarkoittaa hänelle eri asiaa kuin henkisyys.
 
-Miksei meillä voisi olla luostarien kaltaisia puhdistuslaitoksia, joissa ihminen pääsisi eroon kaikista tiedostoista, esimerkiksi silmille vyöryvistä uutiskuvista. Suurin osa meistä ei koskaan tarvitse kaikkea sitä tietoa, ja lisää tulee pyytämättä. Joukossamme on aina joku herkkä, jolle se on liikaa.

Osa kompostikierrosta

Ingen omaa herkkyyttä saamme kiittää niistä piirroksista, joita hän on vuosien varrella tehnyt äiti Luonnon ihmeistä. Ja tietysti niistä harmaista puolimetrisistä tontuista, jotka ”ilmestyivät” hänelle lapsuuden jouluaamuna Hauhon Alvettulassa, ja jotka nyt elävät hänen kuvituksissaan.

Ingen uskonto on luova, hyvä kaaos.  -Hämmästelen usein sitä mieletöntä, kaoottista hetkeä, jolloin minusta on tullut minä kaikista maailman miljardeista vaihtoehdoista. Ja ajattelen kaikkia niitä valintoja, joita ihminen elämässään tekee, ja miten kaikki vaikuttaa kaikkeen.

-Itse koen olevani osa kompostikierrosta: jossain vaiheessa kasvi on kukkinut, tuottanut hedelmän, siemeniä, taas kukkia, hedelmiä, siemeniä. Samanlainen kierros on olemassa kaikkialla - energia, joka ei koskaan katoa. Kaikki on kaiken sisällä, pienoismaailmoja on monta, vaikka elämmekin niitä paljon noteeraamatta, Inge tuumii.

Hän ei halua täyttää päiviään pelkällä työllä, jota on muutaman viime vuoden ajan ollut tarjolla yli kestokyvyn. – Haluan tehdä myös sitä kivaa, josta piirroksissani kerron. Luuhuan pitkin merenrantoja ja tarkkailen tuntikausia lintujen käyttäytymistä; katselen miten ne ajan riittävyyden mieltävät. Ja nautin Inkun kanssa kaikesta siitä lapsellisesta, mikä mummokorteissa näkyy.
 

Mummot eivät seiso
hiljaa rivissä

Kun mummot monien vaikeuksien jälkeen pääsivät tuotantoon, niiden suosiolla ei ole ollut rajaa.
Ingelle itselleenkin se oli yllätys. Naishuumori on meillä niin uusi laji, vanhojen naisten huumorista puhumattakaan. Mielessä kummittelevat vanhat stereotypiat, kitkerät eukot. 

-Minusta mummopiirrosten suosio osoittaa, että naiset ovat pysyneet elämän virrassa mukana. Se kertoo iloisista, paljon eläneistä ihmisistä, joille on kasvanut kyky nauraa itselleen. Se kertoo sisaruudesta ja oman iän ja itsensä hyväksymisen lahjasta. Paljon antaessaan naiset ovat saaneet vielä enemmän. 

-Vanhuus on meillä joutunut huonoon valoon, luultavasti ihmisten omien pelkojen vuoksi. Tosiasiassa monet kokevat aidosti elävänsä vanhana elämänsä seesteisintä aikaa, siitä on satoja tarinoita niin kirjallisuudessa kuin kuvataiteessa. Koko elämänkaaren ihmettä ei voi nähdä mistä kulmasta tahansa.

-Tietysti mummoni ovat provosoiviakin, kannustan naisia näyttämään ja uskaltamaan, Inge nauraa. Naisten ja miesten erilainen tapa hahmottaa maailmaa ei ole mikään ongelma, vaan siunaus. Vallankäyttökuvio ei ole oleellinen, tärkeää on sisältö.

Ingen mummot eivät todellakaan seiso hiljaa rivissä. He eivät ole pieniä kilttejä tyttöjä, jotka miettivät, mitä tottelevaisuudesta saa palkinnoksi. He elävät pikkuisen vaarallisesti, sillä elämä ei kuitenkaan toimi ohjekirjojen mukaan.   

-Mummot jakavat kaiken kivan. He saavat voimansa yhteiseltä aaltopituudelta. 

 
( ET-lehti 4/2007, teksti Pirjo Laakso)

takaisin<<<