Näin kirjoitat kortin pariisilaiskahvilasta

Korttitutkimus muutaman vuoden takaa kertoo, että suomalaiset lähettävät vuosittain keskimäärin kaksi korttia ulkomaanmatkoiltaan ja yhden kotimaasta. Some-aikana pariisilaiskahvilassa, espresson ja korttipinon ääressä voi iskeä jopa writer’s block. Ei hätää, sain ranskan opettajaltani mieleenpainuvia neuvoja matkapäivitysten tekoon, jotka jaan hymyssä suin kaikille oikeita kortteja kirjoittaville. Opettajallani lista kulki kätevästi lompakossaan mukana ja mahdollisti näin korttitalkoot missä vain sopivan kortin tullessa eteen. Itse olen luonnollisestikin printannut oman listani jo tulevia reissuja odottelemaan.

Ranskan opettajan ohjeet matkakorttien kirjoittamiseen

Käytä aina kohtia 1–3 sekä kohtaa 20. Parhaimmissa korteissa ylletään kuitenkin niitä syvempiin merkityksiin. Neuvoista opit muun muassa, miten huomioida vastaanottaja ja luoda korttiin ystävyyttänne korostava jatkumo. Kohdat 4–19 ovat siis valinnaisia, ja niistä kannattaa ottaa vain muutama aihe per kortti. Valinnaisten kohtien samankaltaisuus ja toisaalta pienet näkökulmaerot mahdollistavat viehättävien viestien kokoamisen laajallekin vastaanottajajoukolle.

Aloita näistä:

  1. Tervehdys
  2. Matkan syy (loma/työmatka)
  3. Paikka (matkakohde)
    Sitten päästään korttien kirjoittamisen hienouksiin:
  4. Jokin yhteinen nimittäjä vastaanottajan kanssa. Vertaa paikkaa johonkin teille molemmille tuttuun, tai yleisesti tunnettuun paikkaan tai kokemukseen. (Eiffelin-tornissa minua pelotti vielä enemmän kuin viime kesänä ollessamme Näsinneulassa, pelkäsin, että saan tilapäisen mielenhäiriön ja ponkaisen.)
  5. Erottava tekijä. Kommentoi eroavuuksia yleisesti tunnettuun tai molemmille tuttuun  paikkaan/kokemukseen. (Täällä ei kaupoissa ei kiirehditä, ostokset eivät todellakaan suihki vauhdilla pakattavaksi mihinkään jaettuun kaukaloon, vaan ensin pakataan ostokset ja sitten vasta maksetaan, ihan rauhassa, kukin vuorollaan. Joka kassa on hidas kassa J.)
  6. Ajankohtainen terveydentilan raportti, E-r-i-t-t-ä-i-n suppea! (Voimme hyvin.)
  7. Säätila yleisesti.
  8. Lyyrinen huomio säästä. (Auringon noustessa taivaalla risteilevät poutapilvet näyttävät aivan herkulliselta vaaleanpunaiselta hattaralta.)
  9. Kommentti paikallisväestöstä, kuitenkin aina poliittisesti korrekti. (Täällä on partiolaisilla näköjään aina shortsit kokoontumisissaan, vaikka nytkin sataa lunta.)
  10. Kommentti paikan turisteista. (Turistit erottaa paikallisista Crocks-tossuistaan.)
  11. Mieleenpainuva tapahtuma / kokemus matkalla. (Renoir-museoon kävellessämme suunnistimme museon opasteviittojen avulla. Ne oli tarkoitettu autoille ja kävelimme siis ylimääräiset 5 km.)
  12. Kommentti edellä mainittuun mieleenpainuvaan tapahtumaan/kokemukseen. (Museossa näin pyörätuolin, jossa Renoir maalasi siveltimet käsiin sidottuina ja se liikutti minua syvästi. Niin suuri tarve maalata!)
    Seuraava on suosikkini:
  13. Raportti matkan arkipäivien kulumisesta. (Joka päivä rannalle mennessäni ostan erilaisen jäätelön, ne ovat valtavan herkullisia, ”suolainen” toffee on suosikkini.)
  14. Yleisarvio matkakohteesta/reissusta. (Täällä Lontoossa on huikean hienoja näyttelyitä.)
  15. Jokin kiinnostuksen osoitus vastaanottajaa kohtaan. (Olethan jo päässyt flunssastasi?)
  16. Konkreettinen kysymys, joka osoittaa kiinnostusta vastaanottajaa kohtaan. (Oletko saanut aloittamasi Tiklin jo luettua? Eikö ollutkin upea!)
  17. Vastavuoroiset hyvät toivotukset. (Toivottavasti teidänkin lomanne on sujunut hienosti!)
  18. Jokin henkilökohtainen neuvo tms. (Älä kävele liian paljon, ettet rasita polveasi.)
    Tämä on huippu:
  19. Ystävyyttä korostava jatkumo. (Nähdään taas viikon päästä perjantaina Kahvila Kampelassa, kuten tapanamme on.)
  20. Loppumuodollisuudet. (Rakkain terveisin)

Toivon, että löydät omat helmesi kotimaan tai maailman matkailukohteista ja pääset jakamaan löydöt ystävillesi postikortein. Hyvää kesää!

Johanna Rouhe
Postin tuotepäällikkö

posti.fi