Tuttu Tonttu Toljanteri

Tonttu Toljanteri on ollut tv:stä tuttu jo vuodesta 1998. Kun kuvitin ensimmäisen Tonttu Toljanteri kirjan, niin uppouduin ensimmäiseksi lukemaan Annukka Kiurun lähettämää kirjan käsikirjoitusta, enkä suinkaan katsomaan niitä televisioversioita. Mutta sitä ei voinut välttää että piirrosmaailmaan silti tunki joidenkin erittäin vahvojen näyttelijöiden olemuksesta joitakin piirteitä. Olinhan katsonut Toljanterin joulukalenteria melkoisen usein vuosien saatossa.
Ensin mietin pitäisikö väkisin yrittää piirtää jotain aivan erilaista, mutta toisaalta tekstin pohjalta mieleeni kehittyi luontevasti kuitenkin se oma maailmansa. Katsoin tehtäväkseni kirjailijan mielikuvien toteuttamisen parhaani mukaan, sillä tarinat tulvivat lämmintä huumoria ja mielenkiintoisia kasvunpaikkoja kaikille tontuille ja tietenkin lukijoille.

Koska olimme Annukan kanssa vuosia sitten yhdessä jo tehneet televisiosarjaa ”Moksun paja”, värimaailma löytyi samaa puuväri tekniikkaa soveltaen heti. Lisäksi puuväreillä saa piirrettyä tarkasti kaikenlaisia pieniä yksityiskohtia, mikä on itselleni sitä mieluisinta puuhaa.

Paletille suunnittelemamme postikortit ovat kirjojen tyyliä noudattavia lorunmuotoisia arvoituksia joulunhengestä. Kysyin itseltään Tonttu Toljanterilta, mitä se joulunhenki oikein on, ja sain tämmöisen vastauksen: ”Joulun eteen ei kannata puurtaa hiki tonttulakissa, eikä lakki myöskään saa kiristää liikaa. Joulun tunnelma ei synny täydellisistä suorituksista, vaan hyvistä aikomuksista ja lämpöisistä ajatuksista.”

Hyvää joulun aikaa toivottelee,

Sirkku Linnea
kuvittaja, postikorttitaiteilija